torstai 26. maaliskuuta 2015
Hiekkaa naamassa
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Siniset kulmat
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Luhdan outlet
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Ystävän syntymäpäivät
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Otsatukan laitto ja työpäivänmeikki.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Beatyblender ainaki melkee
Nyt on kovassa huudossa noi tammenterhon malliset beaytyblenderit jotka kastettaessa turpoaa aika paljon. Päätin kuitenkin että haluan ensin kokeilla halvempaa versiota kyseisestä tuotteesta, koska aito beautyblender maksaa parikymppiä. Ostin saman tyylisiä kotiin ja nämä ovat valmiiksi jo aija isoa mutta ei kastettaessa kuitenkaan kasva. Kuitenkin tänään kokeilin vähän paksumman meikin levittämiseen ja tuntui kyllä ihan kivalta. Itse halusin tämän blenderin pääasiassa silmänympärys ihon peittämisen avuksi, koska muuten en välitä oikeen meikkisienestä meikin levittämiseen. Olen hyvin vahva meikkivoidesiveltimen kannattaja. Valitan että kuvat tulee jälkeen koska tämä mobiilisovellus ei ole oikein loistava. Myös pahoittelut pikku tauosta täytenee puolustaa itseään että töissä on ollut todella kiirettä ja sitten kun on ollut kotona on se melkeen mennyt siihen että lepäilee vaan.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Haaste itselle, päämäärä niin toivoton.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Taistelumeikki pimeyttä vastaan
torstai 5. maaliskuuta 2015
Tee se itse kastelukannu
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Nyt puhutaan.
Hän vastasi parinpäivän kuluttua ja sanoi että hänellä itselläkään ei ollut helppoa ja tiesi kuinka tyhmää se oli. Kertoi että sille ei oikein ole erityistä syytä miksi ruvetaan kiusaamaan. Kai se on joku pieni heikkoiden merkki joka saa kiusaajat alottamaan juuri sitä henkilöä kohtaan. Keskustelimme hieman vanham kiusaajani kanssa asiasta ja hän sanoi katuvansa todenteolla ja on pahoillaan. Sanoin kiusaajalleni että hänen anteeksipyyntö merkitsee nyt paljon enemmän kuin silloin kun oli pakko sanoa niin. Itselläni on taakkaa kevyempi olo tällä hetkellä koska koston ja katkeruuden tunteiden sekamelska vallitsi aina välillä jos vähänkään mietti yläastetta. Nyt voin rehellisesti sanoa että en ole enää kyseiselle henkilölle lainkaan katkera. Ihmisen täytyy myös jossain vaiheessa tajuta että anteeksi anto on tärkeä asia. Jokainen on oma itsensä väliä mitä muut sanoo.
Kuvatäältä