Näytetään tekstit, joissa on tunniste silmämeikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste silmämeikki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen inspiroima meikki.

Tänään oli taas se klassinen päivä jolloin mielessäni todella kävi, että pukisin ja meikkaisin itseni noidaksi ja menisin huitomaan oksilla naapurien oville ilmaisen nannan toivossa. Onneksi jätin tämän hieman nuorempien hoitoon. Paljon ovat virpojat kyllä vähentyneet, mutta kyllä niitä muutamia tuli. Itse olin ehkä vähän turhankin innokas antamaan virpojille karkkeja, osan lasten ilmeistä huomasi että he miettisivät pienessä päässään, että tuolla naisella on muutama mutteri pudonnut.


Silmissä on käytetty laura gellerin 20 shades of shadow paletti sävyjä sunstone kulmaluulla, vine ja forest ulkonurkasta sisänurkkaan luomivako unohtamatta, ylöspäin häivytellen ja häivytyksessä apuna java. Liikkuvan luomen keskiosassa on nyx pearl mania lime. Alaluomella on inglotin keltaista luomiväriä ja nyxin candy glitter kultaista glitteriä.


Alaluomen keltaisen rajauksen tein siis niin, että suihkautin meikinviimeistelysuihketta kämmenselälle kostutin hieman sivellintä siihen, jonka jälkeen käytin siveltimen luomivärissä.


Tälläistä pääsiäisen insipiroimaa meikkiä. 

Virvon varvon tuoreeks terveeks
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle
Palkka mulle !
...vai kui se meni ? ..


Pääsiäis kisuli rakkautta ❤





sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lila ja kultainenkupari silmämeikki.


Näin jossain netissä kivasti yhdistetyn liilan ja keltaisen ja itse ajattelin että kokeilen siihen tyyliin, jotenkin kyllä tykästyin tähän. Koko silmäluomella on nyxin loose pearl eyeshadow mink, jossain valossa se on ihan kuparisen värinen ja jossain valossa taas kultaisen värinen, hyvin mielenkiintoinen sävy. Silmän ulkonurkassa ja luomivaossa sekä hieman kulmaluuta koristaa nyxin love in rio trio nighttime in rio, keskimmäinen lila sävy ja silmän ulkonurkkaan ja hieman kulmaluulle käytin samasta triosta tummanharmaan kimaltavaa sävyä. Kulmaluulla olen häivytellyt liilaa vaaleanpunaisella. Alaluomella nyxin mink ja tummanharmaata sävyä.





Hyvin ohut rajaus eyelinerilla ja ripsiväri. Yritin jopa tehdä kiharoita hiuksiin ja jollain tavalla ne onnistuivatkin, mutta olivat muutaman tunnin päästä suorat. Hiukseni taistelevat kiharia vastaan ja siis ne jotka eivät tienneet hankin vasta tämän vuoden puolella itseleni kihartimen, en ollut ennen sitä käyttänyt. Olin aina tehnyt kiharat joko letillä tai papilioteilla, mutta niillä paplareilla on aika ikävä nukkua, koska se tuntuu siltä kuin nukkuisi pienten kivien päällä. 
Ihanaa sunnuntaita kaikille!! :)


tiistai 3. marraskuuta 2015

Kuparia sinisille silmille.

Pitkästä aikaa ajattelin tehdä vähän kevyemmän sävyisen meikin, koska yleensä itselläni näkyy niitä todella tummia meikkejä. Nämä ruskean ja kuparinsävyt korostavat erityisen hyvin sinisiä silmiä, vaikka toki ketä vaan voi tämän väristä meikkiä käyttää.
 
Ensimmäinen askel on sipaista vaaleaa helmiäis sävyä koko liikkuvalle luomelle. Itsellä käytössä nyxin higlight.


Tämän jälkeen käytin nyxin mink pearl ihanaa kuparisen kultaista sävyä, koko liikkuvalle luomelle jättäen silmän sisänurkkaan pienen valoläikän aiemmalle luomivärille.


Tämän jälkeen sipaisin luomivakoon kulmaluulle häivytellen lumenen chic paletin kuparista sävyä ja käytin urban decayn naked 2 paletista, sävyjä chopper luomivaon ja liikkuvanluomen reunaan, sekä itse luomivakoon sävyä snakebite ulkonurkkaan tummiten. Lumenen paletistä käytin myös tumminta sävyä luomivakoon ja ulkonurkkaan. Hyvät häivytykset kohdallaan.

Painelin viimeiseksi hieman sormella liikkuvan luomen keskelle inglotin glitteri luomiväriä sävy 24. Kulmaluun alle laitoin nyxin highlight sävyä antamaan valoa. Alaluomella on nyxin mink pearl, lumenen kuparinen ja ihan ulkonurkassa lumenen tummin ruskean sävy.


Eyeliner ja ripsivärit ja silmät ovat valmiit. :)



Tähän olisi sopinut joku rajumpi huulipuna, mutta itse menin oriflamen power shine vaaleanpunaisella huulikiiltomaisella punalla. 







torstai 29. lokakuuta 2015

Silmämeikki keltaisella twistillä.

Joku juttu siinä on, että pidän itse erityisen paljon keltaisesta luomiväristä, en siis minkään pissan keltaisesta vaan oikein kunnon keltaisesta. Muutenkin olen kovin tykästynyt räväköihiin väreihin silmämeikissä, ehkä kompensoin sillä sitä, että vaatetuksessani harvoin näkee värejä.


Meikki on itseasiassa aika helppo, koska valitettavasti tässä tapauksessa, itsellä ei ollut kovinkaan paljoa aikaa tehdä tätä. Aloitin siis pohjustamalla silmäluomen, laitoin koko liikkuvalle luomelle kirkkaan keltaista sävyä, itse käytin ingoltin. Ulkonurkkaan tummemmin ja luomen sisänurkkaan hennommin käytettynä urban decay naked 2 paletin blackout mustaa sävyä ja häivytin mustan rajaa kulmaluulle päin lumenen chic paletin kuparisen ruskealla sävyllä. Sitten laitoin mustan eyelinerin, käytössä tässä isadoran waterproof eyeliner ja ripsiväri.


Alaluomella myös mustaa luomiväriä häivytettynä lumenen chich paletin kuparin ruskella. Kulmakarvan alle jokainen voi laittaa oman lemppari korostus sävynsä. Huulissa rajauksen lisäksi huulikiilto, tässä on vaan pikku ongelma, mutta en tiedä missä se huulikiilto nyt on, joten siinä pala purtavaksi, että mikä huulikiilto se on :D Itse pidän paljon tästä keltaisen ja mustan yhdistelmästä, mutta voihan keltaista yhdistää johonkin muuhunkin, täytyypi sellainen postaus tehdä myöhemmin. Näin kun pimeä aika on iskenyt vasten kasvoja, on ihan mukava vähän piristää silmämeikkiä myös väreillä. Mitäs tykkäätte tästä yhdistelmästä ??


Once upon in my time ilmoittaa, että loppuviikosta voi olla hiljaista kun hurjan karmiva halloween on tulossa ja hommia on paljon tehtävänä, tämä meikki harrastelija yrittää näyttää ystäville, että pystyy ja kykenee myös leipomaan jotakin hyvää. Peukkuja pystyyn siis siellä ruudun takana, etten vahingossa tarjoa jotakin palanutta ja kitkerää leipomusta!



torstai 24. syyskuuta 2015

Ystävän meikkaus.

Ihana ystäväni Henna on pyytänyt minulta jo jokin aika sitten voisinko kokeilla tehdä hänelle jonkinlaisen meikin. Noh asiahan tietysti sitten unohtuikin ja eilen se tuli jollain tavalla puheenaiheeksi hänen kanssaan, niin päätimme lyödä lukkoon meikkitreffit. Itse en ole vielä niin kovin useasti meikannut muita, että aina tietysti oma jännityksensä siinä, mutta koekaniini oli ainakin todella tyytyväinen ja se riittää minulle. Hennalla on todella kauniit silmät ja ei usein käytäkkään silmissä muuta kuin eyelineria ja ripsiväriä, sanoi joskus laittavansa hopean,harmaan ja mustan sävyjä. Myös puuteriin on Hennalla outo suhde, koska itse en voisi kuvitellakkaan eläväni ilman puuteria ja hän ei käytä laisinkaan puuteria ja yritin myös tänään vähän tutustuttaa häntä siihen.


Hennan meikissä käytin urban decayn naked 2 palettia. Hennan koko liikkuvalle luomelle käytin ensin verve sävyä jonka jälkeen ulkonurkasta häivytellen sisänurkkaan päin ydk sävyä. Ydk sävyä löytyy myös kulmaluulle häivytettynä. Ulkonurkasta aloittaen luomivakoon häivytellen busted sävyä ja laitoin vielä blackout sävyä ulkonurkkaan, jotta tuli vielä hieman tummempi meikistä.
Alaluomella häivytetysti busted ja blackout. Viimeisenä eyeliner ja ripsiväri, Hennalla on todella pitkät ripset ja oli jokseenkin kinkkiset voisin sanoa, saada taipumaan johonkin suuntaan. Ainiin liikkuvalla luomella löytyy myös ihan läpinäkyvää glitteri eyelineria, tuotiin vähän säihkettä silmiin.



Tein tosiaan hennalle myös pohja meikin, itsellään hänellä olikin jotakin pohjameikkiin tarvittavia tuotteita mukana, Hennalla on todella tasainen iho ja paljon peitettävää ei ole, hänellä on myös aika lämpimän sävyinen iho, kun itselläni on taas melkein valkoisen lakanan värinen. Laitoin myös Hennalle sitä puuteria, joka aiheutti jonkin verran keskustelua, mistä sen puuttuminen hänen meikkipussissaan johtuu. Ymmärsin nyt ainakin tämän puuterikerran täysin posiviitiviseksi, koska ideana oli kuitenkin kiinnittää meikki, eikä tehdä ihosta tomutetun näköistä.


Tässä kuva Hennan normaali meikistä.



Koekaniini itse oli ainakin tyytyväinen ja tuotiin vähän erilaista ilmettä hänen kasvoille, hiukan erilaisella meikillä mitä hän normaalisti käyttää.  Huulipunana hänellä oli mukana, huulten rajaus tehtiin avonin ultra glimmerstick mystery mauvella ja itse huulipuna oli avonin frozen rose.
Mitäs muut on mieltä, onnistuiko ?






maanantai 21. syyskuuta 2015

Arkimeikki ja letti+kiharat

Minun arkimeikki on varmasti tummempi kuin muiden. Moni pitää kovin paljon luonnollisesta heleästä arkimeikistä, mutta itse kutsun tätä o
maksi arkimeikikseni, koska todella harvoin laitan itselleni vain hieman heleän meikin. Tämä on toki maku kysymys mistä jokainen pitää.


Tässä lumenen natural code trio eyeshadow, paletin nimi chic, tällä pienellä paletilla saa kyllä ihan ketä vaan tehtyä kivan arkimeikin, Kuten varmasti huomaatte itsekkin olen aika ahkerasti palettia käyttänyt, voisi jopa sanoa että siinä on käytön jälkeä :D Arkimeikkiin lisäsin twistiä oriflamen power shine huulipuna, sävy fuchsia paladium.


Laitoin siis koko luomelle lumenen paletin vaaleinta sävyä, yös kulmakarvan alle. Ruskea sävy paletin vasemmasta alareunasta löysi paikkansa silmän ulkonurkasta ja luomivaosta reippaasti ylös kulmaluulle.


Silmämeikin olisi voinut jo jättää tuohon vaiheeseen kaksi jos olisi halunnut kevyen meikin. Itse käytän tässä viimeisessä kohdassa ihan naked 2 paletin mustaa sävyä ja tässä voi aivan hyvin käyttää esimerkiksi tuota lumene paletin tummanruskeaa sävyä, mutta niinkuin jo sanoin pidän hieman tummemmista meikeistä. Tosiaan mustaa sävyä laitoin ulkonurkkaan ja luomivakoon, häivyttelin yhteen tuon aiemman ruskean kanssa kulmaluulla. Kuparinruskeaa sävyä käytin myös koko alaluomelle. Lisäsin geelirajauksen ja ripsivärin viimeiseksi. Jokainen voi laittaa sellaisen rajauksen kun itse pitää arkimeikissä, vaikka ruskeaa, kynärajausta ihan mikä itsestä tuntuu parhaalta.


Meikin jälkeen tämä letti oli ihan kokeilu, kun miettisin miten hiukseni laitan. Jaoin hiukset kahteen osaan ja tein toiselle puolelle ihan perus letin. Laitoin otsatukkani tuperaattuna ylös ja nostin letin toiselta puolelta päätäni toiselle puolelle päätä niin pitkälle kun se riitti ja kiinnitin pinneillä. Toisen puolen hiuksista harjasin ja kiharsin ja yritin hiukan laittaa tukkaa niin että se peittää letin rajan, lisäsin myös muutaman pinnin letin alkupäähän, että se ei törröttänyt joka suuntaan. Muutaman pinnin myös laitoin taakse että kiharat tulee vain toiselle sivulle.


Olen itse aika lapsen kengissä vielä hiusten laittamisen kanssa. Otsatukkani osaan laittaa ja jollain tavalla tupeerata hiukset ja laittaa kilon hiuslakkaa. Itse ostin vasta kihartimet tämän vuoden puolella ja sen käyttö kerrat mahtuu kahden käden sormiin. Nyt tällä kertaa kiharat onnistui ihmeen hyvin, enkä polttanut päänahkaa, taisi olla kyllä ensimmäinen kerta siinä. Lettejäkin olen vasta muutama kuukausi sitten opetellet tekemään ja nekään ei läheskään joka kerta onnistu, tai sitten ne jää kesken kun hermokapasiteetti ei riitä.


Mitäs tykkäätte ?





perjantai 18. syyskuuta 2015

Inglot pigmentti luomiväri

Eilen lupasin postausta sinisestä meikistä, joka siis syntyi hetki sitten meikkipussiini muutaneesta ingotin pigmentti luomiväristä. Omistan muutaman tälläisen luomivärin jo ennestää, jotka taitavat olla nyxin pigmentti sävyjä. Ihastuin heti tähän inglotin siniseen, pidän muutenkin kyllä sinisistä sävyistä.



Inglot amc 19.

Eli siis nämä eroavat hieman normaaliluomiväreistä koska tämä on irtonaista, hetki voi mennä aikaa ennen kuin osaa ottaa oikean määrän tätä ja minulla alkuun oli pieni ongelma tämä sottaaminen näiden irtonaisten kanssa, mutta nopeasti siihen tottuu. Plussa puoli näissä on kyllä se, että ne on todella pigmenttisiä.


Silmämeikkiin siis. Ensimmäinen askel oli inglotin amc shine 13 vaaleansininen, jota laitoin silmän sisänurkkaan liikkuvalle luomelle häivyttäen.


Liikkuvalle luomelle laitoin inglotin pigementti luomiväriä amc 19 ja häivytin rajat. Häivytin rajoja hieman sisänurkkaa kohti ja luomivakoon päin.


Silmän ulkonurkkaan, luomivakoon ja sisänurkan ja liikkuvanluomen rajalle käytin inglotin tummansinistä luomiväriä (nimi on jo kulunut paletistani). Laitoin ulkonurkkaan mahdollisimman tummasti ja sisänurkan ja liikkuvan luomen rajalle hiukan koko ajan häivyttäen, ettei tule liikaa. Idea tässä oli se että pigmentti sävy liikkuvalla luomella todella korostuu kun se  on ns. rajattu. Jos tämän vaiheen jälkeen tuntuu että pigmentti sävyä ei ole tarpeeksi, voi sitä hieman lisätä liikkuvalle luomelle.


Rajauksen tein inglotin geelirajauksella (nmr.77), rajaus oli pehmeämmän näköinen kuin olisin normaalisti tehnyt nestemäisellä rajauksella. Ripsivärinä käytin Nyxin xxl lush lashes mascara, ripsivärissä itse koen hieman miinuksena että ripsiväri harja on aivan jäääätävän kokoinen.


Meikki on aika simppeli, mutta olen kyllä hyvin rakastunut thn siniseen ja sopii tähänkin sateiseen päivään.


Ihanaa perjantai päivää kaikille!!!!



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

NYX LOVE IN RIO

Meikeissäni on taas uusi aikakausi alkanut, nyxin love in rio kolmen luomivärinpaletit.




Ensimmäinen on nyxin life is a chacha. Tykkään kyllä näistä nyxin luomiväreistä, pigmenttisiä ja kivoja kolmenpaletteja, että mahtuu korjaussarja mukaan laukkuun.



Toinen on nighttime in rio, ihania sävyjä ei mulla muuta. Näitä love in rio paletteja on paljon erivärisiä ja todella ihania erisävyjä, kaikki ne on kovin houkuttelevia.



Tässä silmämeikkiä tehtynä näillä kahdella paletilla.


Näillä paleteilla sai kyllä tehyä ihan superkivan meikin, ja mahdollisuuksia on niin monia mitä voi tehdä. Ehdottomasti tulen kyllä tulevaisuudessakin suosimaan nyxiä, joka on vielä aika uusi tuttavuus minulle. 


Ne ketkä on nyxii  ihastunut, onko jotain erityistä lempparia nyxiltä ?





sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lumene ja NYX



Lumenen aika ihana luomiväri tuli hommattua tosta ystävämyynnistä jossa kävin eilen, oon kyllä aika rakastunut tähän sävyyn. 
Sävy veden välähdys 32, noi on aika hauskoja noi lumenen sävyjen nimet.


Toinen mikä tuli ystävämyynistä mukaan oli myös lumene trio eyeshadow, olen tätä jo pitkään halunnut, mutta myllyn sokoksella ei tätä ole enää ollut ja olen vain kadehtinut tätä äitini kaapissa, koska pidän todella noista ruskeista sävyistä.



Chic oli tämän pikkupaletin nimi.


Nyx ultra pearl mania.


Nmro 19 mink pearl. Eli tämä on siis irtoluomiväri joka pitäisi olla tosi pigmenttistä.



Eli laitoin pienen määrän kämmenselälle ja siitä samalla tapaa käyttää kuin normaaliakin luomiväriä.


Sävy on vähän kultaisen ja pronssikuparin sekasikiö, koska jossain valossa näyttää aika kultaiselta ja jossain pronssiselta :D


Tämä silmämeikki on tehty yllämainituilla meikeillä, silmän sisänurkasta löytyy lumenen veden välähdystä, koko liikkuvalla luomella nyxin mink pearl.


Lumene chic sävyistä molemmat ruskeat luomivaossa ja kulmaluulla, ja vaalein sävy kulmakarvan alla, tadaaa :D


Tykkään ihan hirmusesti tosta nyxin irtoluomiväristä ja niitä oli moooonta erisävyjä ja nyt on kova hinku kyllä kaikkiin niihin.


Mitäs tykkäätte ?