Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuisten värityskirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuisten värityskirja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. joulukuuta 2015

Vuoden vanhempi ja viisaampi.

Perjantaina olimme sopineet ystävien kanssa yhdessä pientä juhlimista. Itselläni on virallisesti maanantaina synttärit, mutta on kivempi juhlistaa kieltämättä viikonloppuna. Ilta meni oikein mukavasti ja itse en muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon. Oli myös todella mukava että he olivat minua muistaneet pienillä lahjoilla vaikka ei olisi mitään tarvinnut tuoda.


Siitä asti kun nämä aikuisten värityskirjat tuli pinnalle olen sellaisen halunnut, mutta en saanut aikaiseksi oikein ostaa sitä ja ihana ystäväni psti minulle tämän. Hei olen addiktoinut värittämiseen.


Kirjassa on ihan älyttömästi kuvia ja pieniä yksotyiskohtia. Tänään jo vierähti kauan kun värittelin ja kirjan loppu kanteen päästessäni voi sanoa että aikaa on kyllä kulunut.


Huomaatteko nyt jo nämä minun melkein taiteilijamaiset väritystaidot ;)




Sain myös todella mielenkiintoisia kuulakärkikyniä jotka siis näyttävät ruiskuilta. Muste on mustaa vaikka noissa ruiskuissa on erivärisiä nesteitä. Hyvin ajateltu tätä minun ammatillista taustaani, olen aika varma että osa työkavereista tulee kateelliseksi :D 


Oma pukeutumiseni oli hyvin simppeliä ja meikissä kokeilin vähän cut crease tyylistä kultaista glitteri meikkiä. Lauseeni oli hyvin selvä....


Oikein onnistunut viikonloppu. Kiitos kaikille siitä !