Näytetään tekstit, joissa on tunniste raakasuklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raakasuklaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. kesäkuuta 2015

COCOVI RAAKASUKLAA

En ole juuri ollenkaan tehnyt tuttavuutta noiden raakasuklaitten kanssa. Olen kyllä erilaisia terveellisiä jälkkäreitä hyvällä ja huonolla menestyksellä maistanut, myöskään raakajutut eivät ole sikäli uutuus. Törmäsin eilen kun olin kaupoilla tuohon COCOVIN raakasuklaan valmistuspakkaukseen, jota en ole raskinut ostaa aiemmin, koska siinä on kuitenkin aika suolainen hinta.



Ohjeissa oli siis, että ensimmäisenä sulatetaan kookosöljy vesihauteessa. Kookosöljy ja agavesiirappi kaadetaan yhteen kulhoon ja sekoitetaan, jonka jälkeen raakasuklaanvalmistuspussi lisätään  seokseen ja itse keittelin sen sileäksi vesihauteessa. Tämä suklaamassa kaadetaan muovikippoihin tai jos toki itsellä on jotakin karamellinvalmistusvuokia niin miksei niihin ja annetaan kovettua jääkaapissa. Itse lisäsin niitä gojimarjoja muutaman kupin pohjalle niin tuli myös muutamiin suklaisiin vähän purutuntumaa.


Mukana tuli myös COCOVIN superfood abc lehtiö, jossa on paljon erilaista tietota erilaisista superfoodeista, tietysti cocovin omista.
Pakkaus siis sisälsi : Gojimarjoja, raakasuklaapakkauksen, muovikippoja, agavesiirappia ja neitsytkookosöljyä.


Olen joskus muuten ostanut gojimarjoja ja itsessään ne omasta mielestäni maistuu vähän kummallisilta, mutta olen sekoittanut niitä joskus smoothien joukkoon.




Raakasuklaapakkaus sisälsi, kylmäpuristettua kaakaovoita, lucumajauhetta, raaka-kaakaojauhetta, macaa ja kalaharinsuolaa. Kun pussin sisällön kaatoi seokseen, hetken kyllä katsoin, että sieltä tulee sahanpurua ja ötököitä. Ei ne kyllä niitä ollut ja hetken kun hämmenteli, muuttui seos kuitenkin suklaamassaksi.


Osaan kippohin laitoin tosiaan gojimarjoja pohjalle ja sitten kaadoin suklaamassan kippoihin.




Lopputulos kuitenkin näytti suklaata, huomasin että helpoin tapa syödä tämä suklaa on laittaa se lautaselle ja syödä lusikalla, koska suklaassa on kookosöljyä sulaa se todella nopeasti käsiin. Maku ei ollut niin paha kuin kuvittelin ja ei niin hyvä kuin kuvittelin. Maistuu tummalta suklaalta aikapaljon, luulen että tämä raakasuklaan syöminen vaatii hieman totuttelua, mutta ei paha ei paha.
Mitäs tykkäätte raakasuklaista ?