Nyt puhutaan.

Asia nyt ei liity oikein siihen mitä normaalisti kirjoittelen, mutta asia on silti kirjoittamisen arvoinen. Kuulin työkaveriltani joku aika sitten että hänen ystävällään on n. vuosi elinaikaa ja halusi poistaa mielestää katkeruutta aiheuttavat asiat. Yksi niistä oli että hän halusi antaa anteeksi vanhalle koulukiusaajalleen. Rupesin itse sitä myöhemmin miettimään että täytyykö minulla olla vuosi elinaikaa jäljellä ennekuin pystyn antamaan anteeksi. Isoimmat koulukiusaajat muistaa kyllä, ei niinkään niitä pieniä nimittelyitä. Muistan myös että yläaste oli täyttä helvettiä enkä odottanut mitään muutakuin että pääsen koulusta pois. Jollain tavalla osasin kuitenkin myöhemmin katsoa asian niin että nyt olen vahva. Otin yhteyttä yhteen suurimpaan koulukiusaajaani ja kysyin häneltä että miksi hän kiusasi minua, oliko minussa joku suuri ongelma.
Hän vastasi parinpäivän kuluttua  ja sanoi että hänellä itselläkään ei ollut helppoa ja tiesi kuinka tyhmää se oli. Kertoi että sille ei oikein ole erityistä syytä miksi ruvetaan kiusaamaan. Kai se on joku pieni heikkoiden merkki joka saa kiusaajat alottamaan juuri sitä henkilöä kohtaan. Keskustelimme hieman vanham kiusaajani kanssa asiasta ja hän sanoi katuvansa todenteolla ja on pahoillaan. Sanoin kiusaajalleni että hänen anteeksipyyntö merkitsee nyt paljon enemmän kuin silloin kun oli pakko sanoa niin. Itselläni on taakkaa kevyempi olo tällä hetkellä koska koston ja katkeruuden tunteiden sekamelska vallitsi aina välillä jos vähänkään mietti yläastetta. Nyt voin rehellisesti  sanoa että en ole enää kyseiselle henkilölle lainkaan katkera. Ihmisen täytyy myös jossain vaiheessa tajuta että anteeksi anto on tärkeä asia. Jokainen on oma itsensä väliä mitä muut sanoo.

Kuvatäältä