Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Everlasting lipcolor gade, kestohuulipuna. .Färg kiss proof lip liner



Luettuano stilan kestopunista olen rakastunut niihin. Olen myös etsinyt muita kestopunia ja löysin eleven verkkokaupan sivuilta merkin gade, josta en ole koskaan kuullut. Tuote lupaa pysyvyyttä huulilla ja ei pitäisi siirtyä juurikaan huulilta muualle..mm.kahvia juodessa yms.



Gade everlasting lip color no transfer long-wear, sävyssä 42. Tässä on siis nestemäinen huulipuna toisessa päässä. Näitä sävyjä oli aika monia. Ensin tosiaan huulille puna jonka annetaan kuivahtaa hetki n. 2 min max. Jonka jälkeen huulipunan toisessa päässä on väritön huulikiilto, joka on aika jännä kun sitä laittaa punan päälle ei punaa siirry värittömään huulikiiltoon, mitä tietysti tämä lupaa, mutta eihän se aina ihan niin varmaa ole. Tässä punassa on plussaa että se levittyy hyvin ja tasaisesti, ei myöskään oikein tuoksu miltään. Stilan kestopunassa on se miinus että se haisee ensin todella kemikaaliselta.



Kaveriksi hommasin huulten rajauskynän merkki oli .Färg kiss proof lipliner, sävy havanna, myös täysin uusi tuttavuus minulle. Tästä en osaa vielä sanoa kuinka normaali huulipunan kanssa toimii, mutta tämän gaden punan kanssa toimii kyllä hyvin.



Tässä gaden lip color enne kiiltoa. Käytin myös tosiaan sitä .Färg huultenraajauskynää.


Puna pysyi kyllä todella hyvin ja olen rakastunut tähän sävyyn. 












lauantai 26. maaliskuuta 2016

The Power of Makeup

Youtubessa on ollut todella paljon erilaisia postauksia the power of makeupista ja ajattelin tehdä nyt oman. Eli siis miksi käytän meikkiä ? Ei minulla ei ole huono itsetunto ja yritän meikkaamisella sitä parantaa. Ei en myöskään koe että olen oksettavan ruma ilman meikkiä. Ei en myöskään meikkaa ketään muuta kuin itseäni varten. Eli siis miksi ? Pidän siitä kun saan huolitellumman lookin, pidän siitä että meikillä voi tehdä monia asioita, korostaa, varjostaa yms. tuoda esille paremmin omia piirteitä ja suurin syy miksi minä meikkaan koska minä PIDÄN siitä! Huranhdin joskus täysin luomiväreihin ja erilaisiin meikkituotteisiin ja pidän sitä nykyään oikeastaan yhtenä harrastuksena, johon olen todella hurahtanut.


Tässä näkyy siis puolet kasvoistani jossa ei ole meikkiä, valo antaa tässä kuvassa kovasti armoa ja kaikki pilkukkaan punaiset finni täpläni ei näy.


Kuvasta jäi puuttumaan joe blason xtra lite peitesävy jota käytän silmänympäryksiin.
Nyxin hd concealer vihreä sävy on punoittaviin kohtiin, nyt aika uusi meikkipussissani, vielä ei siis oikein mitään mielipidettä siitä. Nyxin waterproof silmmeikin pohjustus aine, joka on oma super lemppari. Inglotin luotto meikkivoide, nyxin varjostus/korostus stick, myös itsellä aika uusi tuttavuus vielä. Isadoran contour/highlight paletti, josta käytin korostavaa heleää sävyä ja poskipunaa. Oriflamen aurinkopuuteri kuulat jotka myös ovat muutaman vuoden itsellä meikkipussissa olleet.


Silmämeikissä käyttämäni tuotteet. (postailen myöhemmin tutorialin)


Lancomen shake it twist it love it vai miten se nyt meni, eli siis tämä on ikäänkuin huulivoide/öljy/kiilto joka on sävyssä apricute.
Ei sovi niille jotka ei pidä tuoksuista huulituotteissa.

Koostumus on vallan ihana.



TADAAA! Kasvot kohtuu erinäköiset toiselta puolelta kasvoja, itse en nyt voi hetkeen käyttää irtoripsiä, koska koen jotain allergiaa tällä hetkellä, vaikka ne olisivat tehneet tästä vielä enemmä wau efektin.


Meikillä saa kummasti kyllä ilmettä muutettua, itse mm. kuulun tähän kategoriaan, että pidän itselläni tummemmista silmämeikeistä.


Viimeisessä kuvassa molemmat silmät meikkattuna. Tämän postauksen idea ei ole myöskään se että jos ei pidä erityisemmin meikkaamisesta, että se olisi huono juttu. Minulla ei sen enempää syytä ole siihen miksi meikkaan, se on minusta todella mukavaa ja koen sen itseni hemmotteluksi ja ketä ei haluaisi hemmotella itseään joka päivä! :)









sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen inspiroima meikki.

Tänään oli taas se klassinen päivä jolloin mielessäni todella kävi, että pukisin ja meikkaisin itseni noidaksi ja menisin huitomaan oksilla naapurien oville ilmaisen nannan toivossa. Onneksi jätin tämän hieman nuorempien hoitoon. Paljon ovat virpojat kyllä vähentyneet, mutta kyllä niitä muutamia tuli. Itse olin ehkä vähän turhankin innokas antamaan virpojille karkkeja, osan lasten ilmeistä huomasi että he miettisivät pienessä päässään, että tuolla naisella on muutama mutteri pudonnut.


Silmissä on käytetty laura gellerin 20 shades of shadow paletti sävyjä sunstone kulmaluulla, vine ja forest ulkonurkasta sisänurkkaan luomivako unohtamatta, ylöspäin häivytellen ja häivytyksessä apuna java. Liikkuvan luomen keskiosassa on nyx pearl mania lime. Alaluomella on inglotin keltaista luomiväriä ja nyxin candy glitter kultaista glitteriä.


Alaluomen keltaisen rajauksen tein siis niin, että suihkautin meikinviimeistelysuihketta kämmenselälle kostutin hieman sivellintä siihen, jonka jälkeen käytin siveltimen luomivärissä.


Tälläistä pääsiäisen insipiroimaa meikkiä. 

Virvon varvon tuoreeks terveeks
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle
Palkka mulle !
...vai kui se meni ? ..


Pääsiäis kisuli rakkautta ❤





keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hehkuva arkimeikki videovinkki

Missäkö minä olen ollut. Noh sikäli isoja uutisia, minulla ja miehelläni ja meidän kissoilla, eli meidän perheellä on muutto edessä. Talo on oma eikä vuokra, joten siitä aiheutuu paljon erilaisia hankittavia yms. mitä ei vuokratalossa ole. Joten siitä on ollut pieni stressi tässä ja valitettavasti se on vienyt aikaani kovasti, mutta ei rakkaat lukiani en ole teitä unohtanut.
Kuitenkin ajattelin laittaa videovinkkiä oikein hehkuvaan meikkiin, ei välttämättä ole arkimeikki, jos on sellainen joka pitää hyvin pehmeästä ja hehkuvasta, sopii myös siihen. Pidän myös ylipäätän kovasti nikkietutorialsin meikeistä ja hänellä on myös hyvä video huultentäyteaineista ja niihin liittyvistä ennakkoluuloista yms.


Tämä blogi lomailija ilmoittaa olevansa taas linjoilla! 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Muodonmuutos + 50 naiselle.

Tässä yksi viikonloppu oma äitini oli lähdössä ystäviensä kanssa ulos ja totesin hänelle että nyt olisi aika tehdä jotakin. Äitini on siis yli 50 ja hän ei juurikaan meikkaa kuin ehkä kerran vuodessa. Muistan kyllä joskus hän on käyttänyt vähän ripsiväriä ja huulipunaa, mutta sekin vuosien saatossa vähentynyt. Äitini on kyllä sanonut, että on joskus meikannut todella paljon, mutta se on vain jäänyt.


Tässä olisi meikitön jokapäiväinen hänen look. Eli siis ei mitään. Hänelle ikä on tietysti tuonut muutamia ryppyjä ja iho punoittaa jostain kohdista, äidilleni kuten monelle muulle on jäänyt murrosiän aknesta kasvoihin paljon arpia. Kulmakarvat ovat hänella aika olemattomat.
Aloitimme kasvojen puhdistuksesta hyvä kosteutus ja pohjustus, pohjustusvoide oli inglotilta.
Meikkivoiteena oli nyx hd foundation soft beige, valo ja peitevoiteena toimi joe blasco xtra lite.
Silmien pohjustus oli nyx waterproof pohjustusaine. Hänellä on todella raskaat luomet joten heleä persikka meikki ei tule kuuloonkaan. Plus 50 vuotiaiden pitäisi muutenkin melkein irrottautua paljosta glitteristä ja heleistä persikka luomiväreistä. Luomiväreinä oli hänellä urban decayn naked 2 paletin velvet, pistol ja blackout. Isadoran musta waterproof eyeliner. Alaluomelle käytettiin hivenen blackout väriä. Silmiin tietysti ripsiväri, irtoripset ei hänelle sovi.


Hiukset kiharrettiin takaata, hän yrittää kasvattaa hiuksiaan, joten ne ovat hankalan pituiset tällä hetkellä, mutta laitettuna todella kivan näköiset.

ARE YOU READY !?!


TADAAAAA!

Huulipuna oli hänen omista meikeistään, kirkaspuna kyllä sopii tähän. Minä itse ja hän oli todella tyytyväisiä lopputulokseen ja hänen ystävät olivat myös kehuneet. Uskoisin siis onnistuneeni tässä. Omasta mielestä hän näyttää todella paljon nuoremmalta ja pirteämmältä.


Meikki tekee ihmeitä allekirjoitan sen monta kertaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3



torstai 21. tammikuuta 2016

Stila liquid lipstick, all day long.

Luin kehuja joku aika sitten stila merkkisestä liquid lipstickistä ja näppäränä tyttönä menin feelunique.com ja löysin näitä stilan tuotteita. Huulipuna lupaa siis all day long pysyvyyden siksi tämä niin kiehtoi. Värejä oli melkein 20 joten valinnanvaikeus iski myös.



Päädyin tähän aika kirkkaanpunaseen joka taittaa hyvin paljon oranssiin.


Näissä kuvissa en ole pohjustanut huuliani mitenkään, olen suoraan töistä vain tyrkännyt huulipunan. Positiivisia puolia on että pysyy hyvin kyllä ilman pohjustustakin vaikka se olisi kyllä hyvä tehdä. En myöskään ole rajannut tässä huuliani mitenkään. Liquid lipstickissäni on ihania puolia mm. se on todella pigmenttinen. Huulet saa hyvin muotoiltua myös pelkällä liquid lipstickillä jos joskus sattuu olemaan vai tämä mukana eikä rajauskynä löydy laukusta.


Tämä oli siis stilan liquid lipstick sävyssä venezia. Otin tämän yksi päivä ihan testi käyttöön, olin syömässä ja kahvilla, silti puna pysyi. Hieman joutusin lisäämään sitä, mutta erityisen hyvin pysyi.


Ainut huonopuoli tässä on se, että tämä haisee aika pahalta kun tätä levittää. Tuote kuivuu huulille jonka jälkeen se ei enää haise ja jos on hyvin kuivat huulet tämä ei välttämättä ole sillähetkellä sopiva. Myös sen takia huulet olisi hyvä pohjustaa että huulten pinta olisi tasainen, varsinkin koska tämä kuivuu huulille jotta se pysyisi koko päivän.


Olen myös kokeillut että tämä kestää myös pienet pusutkin, koska kyllä sitä naiset myös miettivät, siirtyykö huulipuna omilta huulilta toiselle ja oma meikki samalla liikkunut pisin omaa poskea.
Lyhyesti suosittelen ehdottomasti tätä tuotetta, koulu arvosanoilla antaisin arvosanaksi 8+ 






sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Talven inspiroima silmämeikki.

Tänään oli aivan uskomattoman kaunis päivä. Lunta maassa ja aurinko paistoi, pakkasta n 8 astetta. Ihana keli ulkoilla. Talven jäiset värit inspiroivat tähän meikkipostaukseen.


Sinistä sinistä sinistä ja vähän valkoista.


1. Valkoinenraja. Käytin nyxin valkoista rajauskynää silmän sisänurkasta liikkuvalle luomelle.
2. Vaaleansininenraja. Tämän jälkeen käytin inglotin vaaleankimaltavansinistä koko liikkuvalle luomelle.
3. Sininenraja. Käytin inglotin pure pigment eyeshadow 58 luomen ulkonurkasta luomivakoon ja silmän sisänurkkaan. Häivyttäen kulmaluulle.
4. Tummansininenraja. Käytin inglotin tummansinistä silmän ulkonurkasta luomivaon keskelle häivytellen.
5. Mustaraja. Naked 2 paletin blackout mustaa luomiväriä silmän ulkonurkkaan. Hyvät häivytykset kaikkien luomivärien kesken.
Lisäsin nyxin glitteri eyelineria silmän keskeltä aloittaen ulkonurkkaan tehden kissarajausta ja sen jälkeen mustarajaus johon lisäsin kaksi häntää :D


Alaluomelle käytin mustaarajauskynää ja häivytin reunat. Kynä oli nyxiltä.


Itse rakastan sinisiä meikkejä ja se tuo hyvin oman silmäni väriä esille. Valitettavasti aamun ihana oloni on alkanut muuttua koska nenäni on mennyt vallan tukkoon ja olo vähän hutera. Toivottavasti ei ole flunssaa tulossa koska sitä kyllä olisi liikkeellä.




lauantai 9. tammikuuta 2016

Black label lipstick wine.

Tässä joku aika sitten olen kovasti ihastunut tummiin matta huulipuniin ja ruskeisiin taittaviin huulipuniin. Itse ajattelin että tänään on tumman huulipunan aika, töissä en pidä huulipunaa ja jos pidän se on joku hyvin huomaamaton.


Käyttämäni huultenrajauskynä oli nyxiltä sävyssä plum ja huulipuna nyxin black label sävyssä wine.


Tänäänkin saimme nauttia ihanasta auringosta vaikka pakkaset paukuttavatkin puita. Tänään kävin myös sokoksella hakemassa sieltä tilatan joe blascon peitevoiteen, mutta siitä myöhemmin.


Itse huulipunan sävystä pidän todella paljon, mutta koen, että se voisi olla hieman kestävämpi. Innolla odotan liquid lipstick by stila tulemista koska se lupaa pysyvänsä all day long. Tämä nyxin ei ole kovinkaan pysyvä mutta hinta laatu suhde hyvä ja ihanan värinen.

IHANAA VIIKONLOPPUA!!



lauantai 19. joulukuuta 2015

Vuoden vanhempi ja viisaampi.

Perjantaina olimme sopineet ystävien kanssa yhdessä pientä juhlimista. Itselläni on virallisesti maanantaina synttärit, mutta on kivempi juhlistaa kieltämättä viikonloppuna. Ilta meni oikein mukavasti ja itse en muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon. Oli myös todella mukava että he olivat minua muistaneet pienillä lahjoilla vaikka ei olisi mitään tarvinnut tuoda.


Siitä asti kun nämä aikuisten värityskirjat tuli pinnalle olen sellaisen halunnut, mutta en saanut aikaiseksi oikein ostaa sitä ja ihana ystäväni psti minulle tämän. Hei olen addiktoinut värittämiseen.


Kirjassa on ihan älyttömästi kuvia ja pieniä yksotyiskohtia. Tänään jo vierähti kauan kun värittelin ja kirjan loppu kanteen päästessäni voi sanoa että aikaa on kyllä kulunut.


Huomaatteko nyt jo nämä minun melkein taiteilijamaiset väritystaidot ;)




Sain myös todella mielenkiintoisia kuulakärkikyniä jotka siis näyttävät ruiskuilta. Muste on mustaa vaikka noissa ruiskuissa on erivärisiä nesteitä. Hyvin ajateltu tätä minun ammatillista taustaani, olen aika varma että osa työkavereista tulee kateelliseksi :D 


Oma pukeutumiseni oli hyvin simppeliä ja meikissä kokeilin vähän cut crease tyylistä kultaista glitteri meikkiä. Lauseeni oli hyvin selvä....


Oikein onnistunut viikonloppu. Kiitos kaikille siitä !









sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Cut crease kokeilu.

Olen jonkun verran nähnyt näitä cut crease silmämeikkejä ympäri instagramia ja youtubea. Ajattelin että näin itsenäisyyspäivän kunniaksi olisi mukava kokeilla. Tykästyin kyllä todella paljon ja lupaan tehdä tutorialin jostain cut creasista ja tulen ehdottomasti ajattelemaan tätä tulevissa joulukauden juhlissa omassa meikissäni.



Cut crease tarkoittaa siis sitä että niinkuin luomivaossa näkyy raja on näkyvä eikä niin häivytetty kuin yleensä silmämeikissä. Täytyy sanoa että tykkään kyllä tästä meikistä. 



Mitäs tykkäsitte? Vielä hienompi olisi tietty muhkeilla ripsillä. Itse tykästyin kovasti.

IHANAA ITSENÄISYYS (ITSEPPÄISYYS) PÄIVÄÄ KAILILLE !!


lauantai 28. marraskuuta 2015

Arkimeikistä juhlameikkiin.

Pahoittelut näin ensiksi että on ollut niin hiljaista itse olen kehittelyt itselleni kiireen ja en ole ehtinyt kirjoittelemaan. Kuitenkin olen tänään lähdössä katsomaan vanhija työkavereitani ja itse olen tänään ollut töissä. Joten tästä syystä en pessyt jo olemmassa olevia meikkejäni pois vaan lisäsin vähän juhlallisuutta siihen.


Tästä lähdettiin olin hieman räjähtäneen näköinen töitten jälkeen, mutta silmissä ei ole muuta kuin inglotin tummansinistä luomiväriä.

Lisäsin hieman nyxin candy glitteri, parantelin rajauksia ja ripsiväriä, sekä tummensin ulkonurkasta tummankimaltavanharmaalla luomivärillä silmää.



Hiuksiani koristaa nykyään ihanat punaiset raidat milemmilla puolilla päätä. Olen kovin rakastanut niihin. Meikkiä parantelin vielä poskipunalla ja huuliin lämmintä vähän kultaisen sävyistä huulipunaa.

Silmilläni on joku väsymys ongelma kun ne punottavat kovin paljon. Pienellä muutoksella täysin erilainen silmämeikki . 
Hyvää pikkujouluja kaikille jotka sitä viettää juhlien tai töissä tai ihan kotona :)