lauantai 25. lokakuuta 2014

Kuoritaan ja naamioidaan.

Olen taas rakastunut. Olen nyt muutamia kertoa jo käyttänyt Elsa Hjeronymus calming and restoring facemask ja payot melting exfoliating gel, eli naamio ja kuorinta.


Naamio ei ole mitään paksua tököttiä ja melkein läpinäkyvän väristä. Sen pitäisi kosteuttaa, vähentää ihon ärsytyksiä ja punoitusta ja stimuloi ihon toimintoja. Punoituksen vähentäminen ja kosteutus sopii hyvin omalle kuivalle couperoosa iholleni. Erinomainen väsyneelle, auringonvaurioittamalle tai stressaantuneelle iholle. Itse kun olen käyttänyt väh. kerran viikossa kunnollisen ihon puhdistuksen jälkeen, aine hieman ensin kirvelee ja sitten kun sen on antanut olla sen suunnilleen 20 min iho on todella kuulas ja ihana tunne kasvoissa, olen myös huomannut että punoitus pysyy paremmin hallinnassa tämän naamion kanssa.


Kuorinta aine onkin hyvin erilaista mitä minulla on ollut. Se on paksua ja geelimäistä ja se todella sulaa iholle, olen pitänyt sitä pienen hetken iholla ennen sen pois pesua. Vaikkatuote onkin kovin erilainen mihin olen tottunut, tykkään kyllä kovasti.


Paksumpi geelimäinen valkoinen tuote vasemmalla on kuorinta ja kirkas oikealla on naamio. Erittäin tyytyväinen olen ollut nyt molempiin tuotteisiin näin muutaman viikon käytön jälkeen. Suosittelen.



Halloween meikki kokeilu.

Halloween on kuulkaas jo ensi viikolla. O ou. Olen luvannut järjestää pienet halloween kemut ja en ole vielä aloittanut koristelua,enkä vielä tiedä mihin tulee mikäkin koristelu. Asiaan kuitenkin, kokeilin vähän uutta luomiväriäni nyxin punainen luomiväri ja ajattelin kokeilla jotain vähä devil painotteista meikkiä.


Olin laiska ja en jaksanut meikata kuin yhden silmän, mulla oli pieni hetki vetää sotamaalukset ennen kuin mies tuli kotiin ja luulen, että ketään mies ei odota naisystäväänsä tuon näköisenä kotona. Kolmen luomivärin meikki, kimaltava valkoinen, punainen ja musta, nii ja plus eyeliner.


Punainen glitteri olisi kruunannut ton meikin. Ostoslistalle siis :D Joku makee piilari ois tehny aika spookin tosta.


torstai 16. lokakuuta 2014

Tavalliset kengät...juhlakengät ? kenkien tuunaus

Ongelma siis oli. Maailman ihanimmat mustat tolppakorkonilkkurit mitäs sitten kävi. Korko osui johonkin ja nahkaan tuli ruma vekki, ei peittinyt plankilla, ei suoristunut ja prkl. Mitäs sitten, luovuus valloilleenn ja mielikuvitusrattaat pyörimään. Luin netistä kenkien tuunaamisesta ja uudelleen henkiin herättämisestä ja päätin kokeilla itse.


Tarvitset liimaa, itse käytin loctite super glue, tai muuta järeetä liimaa.


Kasan rhinestoneja eli jotain "timangei".


Tarvitset myös kengät. Sitten mielikuvitus laulamaan ja kannattaa vähän suunitella etukäteen. Itse liimasin kenkien korkoihin vähän samaa kuviota käyttäen molemmissa koroissa, niitä timangeja ja tietysti varoin ympäristöä ja sormiani, etten sotke liimalla. 


Mustat korot ovat nyt täynnä glamouria. Loistava tapa pelastaa kentät tai herättää ne uuteen uskoon tuunaamalla ja piilottamalla vanhat virheet pois. Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen, varsinkin ensikertalaiselta minusta nuo ovat pirukseen hienot! 



lauantai 4. lokakuuta 2014

Hjeronymus kasvohoito

Olin tuossa yksi päivä kasvohoidossa pitkästä aikaa. Mieheni sisko on kosmetologi joten olen hänellä käynyt. Hän työskentelee Turussa Adamantaksessa ja hoitolan tilat ovat todella hienot ja asiakaspalvelu on todella hyvää. Miehen sisko suositteli minulle hjeronymus kasvohoitoa ja en sen enempää siitä tiennyt, totesin että jos se tekee jotain iholle niin antaa palaa. Noh todellakin teki, siitä on nyt muutama päivä aikaa ja naamani puskee kovasti epäpuhtauksia pintaan -.-. Ensin ihan normaalisti putsattiin kasvot jonka jälkeen hän levitti kasvoilleni jotakin hedelmähappo tyylistä ainetta ja kertoi siinä samalla että sitä talia rupeaa tulemaan pintaan...ewww. Aine kirveli aika tavalla ja tunsin miten todellakin se syväpuhdistaa ihoa. Tämän jälkeen laitettiin rauhoittava kasvonaamio jota minulla on myös itsellä kotona, postailen siitä myöhemmin. Rauhottavan kasvonaamion kanssa kasvot käytännössä muumioitiin jollain lapuilla. Tämän jälkeen laitettiin mentoli naamio ja naaman päälle infrapunalamppu, se oli ihan mielenkiintoinen yhdistelmä, koska mentolinaamio viilensi naamaa ja infrapuna lämmitti. Kun mieheni sisko poisti viimeisen naamion hänen kätensä tuntuivat tämän jälkeen aivan jääkapuloilta, mutta hän sanoi, että se johtuu siitä mentolinaamiosta ja myös omat käteni tuntuivat kasvoilla jääkylmätä vielä tunti koko hoidon jälkeen. Hoidon lopuksi sain onneksi kasvoilleni mineraalimeikki pohjan. Todella oli kasvoissa hoidon jälkeen puhdistunut olo. Olin toki menossa iltavuoroon sen jälkeen joten heitin ihan kevyen yksinkertaisen silmämeikin ja vähän varjostuksia naamaan.




Tämän jälkeen oli valitettavasti mentävä tosiaan töihin ja kateeksi kävi kun Hugo (ruskea) ja Lyyli (musta) sai jäädä kotiin nukkumaan..





torstai 17. heinäkuuta 2014

Taatelikakku terveellisesti

TAATELIKAKKU

3dl kaurahiutaleita
4 rkl kookosjauhoa
3tl leivinjauhetta
2tl kanelia (voi laittaa reilummin jos pitää kanelista)
4 kananmunaa
2 dl rasvaton maito
2 hyvin kypsynyttä banaania
12 kuivattua pehmeää taatelia
Hunajaa jos haluaa lisää makeutusta, oman maun mukaan.

KUORRUTUS

2dl vettä
12 kuivattua pehmeää taatelia
kanelia, kardemumma oman maun mukaan (itse laitoin 3 tl kanelia ja 1 tl kardemumma)
4-6rkl rasvatonta maitoa

Uuni 175 asteeseen

1. Laita kaurahiutaleet yleiskoneeseen ja anna surrata niin kauan että on jauho
maista.
2. Sekoita kaikki aineet yleiskoneessa sekaisin ja anna surrata mahdollisimman sileäksi massaksi. Jos haluat taatelin palasia, lisää taatelit viimeseksi yleiskoneeseen ja surrauta sen verran minkä kokoisia paloja haluat.
3. Voitele kakkuvuoka pienellä määrällä öljyä ja vuoraa ohut kerros manna tai korppujauhoja, jotta kakku lähtee sitten irti vuoasta.
4. 20-40 min kakku uuniin, uunista riippuen.
5. Sillä välin kun kakku on uunissa tee kuorrutus. Laita kattilaan vesi, taatelit ja mausteet. Keitä ensin hetki kuumalla lämmöllä ja pienennä lämpötila pieneksi. Keitä niin kauan että taatelit ovat pehmenneet.
6. Soseutin sauvasekoittimella kuorrutusta ja viimeisenä lisäsin maidon ja sekoittelin hetken. Sitten se saa olla. Vinkki ota keittiö pyyhe avuksi kun soseutat taateleita, ettei kuumaa kuorrutetta lentäisi itseä päin.
Anna kakun jäähtyä ennen kuin kumoat sen ja lisää sitten kuorrute päälle ja koristele kanelilla ja vaikka mansikoilla.

Kakku juuri kumottuna, ilman kuorrutetta.


Kuorrutteella ja kanelit siivilänläpi ripoteltuna.




Mums <3








sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Amerikkalainen suklaa-juustokakku

Suklaa-juustokakku


Pohja


1  pak  (175 g)Domino minttu -keksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte


4 liivatelehteä
200  gtaloussuklaata
1  rasia  (200 g)maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4  dl sokeria
2  tlvaniljasokeria
1  rkl kahvia
3  dl kuohukermaa

Koristeluun

suklaarouhetta tai -lastujahasselpähkinöitä tai cashewpähkinöitä paahdettuna

Valmistusohje


Aloita juustokakun valmistaminen murskaamalla keksit. Sekoita ne sen jälkeen voin kanssa.
Levitä seos irtopohjavuokaan (Ø 18 cm) leivinpaperille.Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen pehmiämään.
Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Mausta sokereilla.
Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan kahvitilkkaan.Lisää liivate täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Nostele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon.
Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka alumiinifoliolla.Anna suklaa-juustokakun hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja, mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota kakku ja nosta tarjoiluvadille. Koristele kakku suklaalastuilla tai -rouheella sekä karkeasti rouhituilla, uunissa tai pannulla paahdetuilla pähkinöillä.

Herkku!!! <333

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Porkkanakakku terveellisesti!!!




Porkkanakakku terveellisesti



Pohja:

4 dl Kaurahiutale
1 tl Leivinjauhe
2 tl Kaneli
½tl Suola
5 tbl Stevia
1prk Piltti/hedelmäsose (johon ei lisättyä sokeria) maku omanmaun mukaan.
5 Kuivattua taatelia
2 Kanamuna
2,5 dl Porkkanaraaste
3 rkl Maito

Kuorrute:

1 prk Raejuusto (rasvaton ja pieni purkki)
1 prk Maitorahka
Sitruunan kuorta raastettua oman maun mukaan (tai mehua)
4-8 tbl Stevia
½ tl Vanilijajauhe tai 1 tl Vanilijasokeri
3-5 rkl Maitoa

Ohje:

Laita ensimmäiseksi uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
1. Mittaa kaurahiutaleet ja jauhota ne esim. sauvasekoittimella tai monitoimikoneella.
2. Laita kaurajauho leivonta kulhoon ja lisää joukkoon stevia tabletit. Tabletit voi murskata esim. lusikan selkää käyttäen. Lisää loput kuivat aineet.
3. Sekoita piltti ja taatelit tasaiseksi soseeksi (sauvasekoittimella tai monitoimikoneella..), tässä vaiheessa ei haittaa jos taatelit jää pieniksi kikkareiksi. Lisää kananmunat ja jatka soseuttamista kunnes munat ovat saaneet kuohkeutta ja taatelinpalaset ovat pois. Lisää vielä lopuksi maito.
4. Sekoita neste kuivien aineiden joukkoon ja lisää porkkanaraaste. Sekoita taikina varovasti käännellen.
5. Kaada taikina kakkuvuokaan jossa on irroitettavat reunat. Muista laittaa leivinpaperi. Voit voidella kakkuvuuan reunat pienellä määrällä rypsiöljyä ja laittaa hieman mannaryynejä reunalle niin se ei ota ainakaan varmasti kiinni.
6. Paista 200 asteessa noin 15-30 min. Kakku on valmista kun pinta on jämäkkä mutta silti kakku on aika pehmeä.

Kuorrute: 1. Soseuta raejuusto sileäksi, murskaa stevia tabletit joukkoon ja loput aineet. Anna soseutua niin kauan että tahnassa ei ole kikkaran kikkaraa. 

Kun kakku on jäähtynyt lisää kuorrute ja anna olla jääkaapissa parisen tuntia tekeytymässä. Sitten herkuttelemaan!!





Pahoittelen kännykkälaatu kuvia -.-