perjantai 26. joulukuuta 2014

Suklainen brownie

Kehitin vanhasta reseptistä itselleni sopivamma brownien.

J-R:n suklainen brownie
Annokset pellilinen brownieita. Paisto 170 asteessa.

Ainekset:

400 g voita
100g 70 - 85 %, tummaasuklaata
300g tummaasuklaata (taloussuklaa, leivontasuklaa)
6 munaa
4dl sokeria
2tl vanilijasokeria
4dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
N. 100 g valkosuklaata paloiteltuna

Valmistusohje:
1. Paloittele voi ja suklaa kattilaan ja sulata, anna seoksen jäähtyä.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää lopuksi vanilijasokeri ja suola.
3. Lisää jauhot ja voisuklaaseos munasokeri vaahtoon, sekoita tasaiseksi.
4. Lisää viimeiseksi pieneksi paloiteltu valkosuklaa taikinaan ja sekoita.
5. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja kaada seos pellille, paista uunissa 170 asteessa n. 15-25 min uunista riippuen, itselläni meni n.20 min. Brownieiden kuuluu jäädä taikinaiseksi keskeltä, joten älä paista niin kauan että taikinaa ei jää tikkuun. Hyvä merkki on kun reunat alkavat hieman irrota pellistä.
6. Yritä malttaa että browniet jäähtyvät kunnolla ennen leikkaamista.


Parasta seuraavana päivänä, itse vielä hieman lämmitin mikrossa paloja ja suklaa oikein pehmeni hieman valuvaksi ja nam nam.


Kuinka ihanasti se palanen kiiltääkään ja huutaa sinun nimeäsi. Yksi todella huono puoli näissä on, kun syöt yhden käyt koko ajan hakemassa vähän lisää.








torstai 25. joulukuuta 2014

Synttärit.

Tosiaan mulla oli tossa synttärit, mutta en ole ehtinyt kirjoitella tässäjouluhässäkässsä. Synttärit meni ihan kivasti, pukeutumisen teemana oli 90 luku. Aloitimme jo ajoissa päivällä sukulaiskahveilla ja illemmalla tuli ystävät.




Tarjolla oli bostonleipää joka oli veljeni tekemää ja tietysti täytekakku suklaa ja mansikkamoussella. Kakun päällä 20 kynttilää, pikkunen käry tuli kun ne puhalsi.


Alkumaljana toimi kuohari ja alkoholittomat sai alkoholitonta siideriä. Illalla tarjottaviin kuului myös pizzahyrrät ja tuntui maistuvan kaikki tarjottava onneksi kaikille hyvin. Muutama leikki vedettiin ja muuten se olikin sitten sitä nauramista, hyppimistä, pomppimista ja tanssin huumaa.


Housut löysin ginatricotista ja nahkaliivi cittarista, helmet on kaverilta lainassa ja kruunu on glitteristä, koska täytyyhän sankarilla olla kruunu.


Donitsikin löytyi ginatricotista ja seuraavaksi se löytyy varmasti pölyhuiskan päästä.


torstai 13. marraskuuta 2014

Freeman savinaamio

Itselläni on kosteuttava kasvonaamio ja nyt hommasin yhden oikein kunnon tehopuhdistajan, tuotetta suositellaan käytettäväksi pari kertaa viikossa, mutta jos on oikein kuiva iho niin en usko, että se tekee kovin hyvää, mutta silloin tällöin. Toki voi myös käyttää kosteuttavaa naamiota kuivimmille kohdille ja savinaamiota rasvoittuvalle t alueelle.


Freemanin savinaamio avocado&oatmel, tuote ei tuoksu juuri miltään, olen hyviä arvosteluja lukenut tästä ja tuubi maksaa tavaratalossa joku 5-7 e. 


Minulla meni n. 20 minuuttia että tuote kuivasi, kun tuote oli kunnolla kuivannut tuntui että todella naaman päällä on savea joka on kuivannut, iho rupesi kiristelemään. Paksua tavaraa levittää, mutta levittyy kuitenkin hyvin. Mieheni kovasti nauroi kun näytin kuulemma alienilta, toki varmasti vaikutti että tuote on vihreää.


Kasvojen pesunjälkeen iho oli todella puhtaan oloinen, kunnon rasvaukset vielä naamaan ja oli erittäin bueno. Tosiaan tuote on pääasiassa tarkoitettu normaalille ja sekaiholle, jolloin kuivanihotyypin ihmisten ei kannata todella käyttää sitä kovin usein. Hyvältä tuotteelta nyt alkuun vaikuttaa, mutta pidemmän käytön jälkeen voin sanoa vasta varmasti tykkää minun ihoni tästä laisinkaan.




lauantai 25. lokakuuta 2014

Kuoritaan ja naamioidaan.

Olen taas rakastunut. Olen nyt muutamia kertoa jo käyttänyt Elsa Hjeronymus calming and restoring facemask ja payot melting exfoliating gel, eli naamio ja kuorinta.


Naamio ei ole mitään paksua tököttiä ja melkein läpinäkyvän väristä. Sen pitäisi kosteuttaa, vähentää ihon ärsytyksiä ja punoitusta ja stimuloi ihon toimintoja. Punoituksen vähentäminen ja kosteutus sopii hyvin omalle kuivalle couperoosa iholleni. Erinomainen väsyneelle, auringonvaurioittamalle tai stressaantuneelle iholle. Itse kun olen käyttänyt väh. kerran viikossa kunnollisen ihon puhdistuksen jälkeen, aine hieman ensin kirvelee ja sitten kun sen on antanut olla sen suunnilleen 20 min iho on todella kuulas ja ihana tunne kasvoissa, olen myös huomannut että punoitus pysyy paremmin hallinnassa tämän naamion kanssa.


Kuorinta aine onkin hyvin erilaista mitä minulla on ollut. Se on paksua ja geelimäistä ja se todella sulaa iholle, olen pitänyt sitä pienen hetken iholla ennen sen pois pesua. Vaikkatuote onkin kovin erilainen mihin olen tottunut, tykkään kyllä kovasti.


Paksumpi geelimäinen valkoinen tuote vasemmalla on kuorinta ja kirkas oikealla on naamio. Erittäin tyytyväinen olen ollut nyt molempiin tuotteisiin näin muutaman viikon käytön jälkeen. Suosittelen.



Halloween meikki kokeilu.

Halloween on kuulkaas jo ensi viikolla. O ou. Olen luvannut järjestää pienet halloween kemut ja en ole vielä aloittanut koristelua,enkä vielä tiedä mihin tulee mikäkin koristelu. Asiaan kuitenkin, kokeilin vähän uutta luomiväriäni nyxin punainen luomiväri ja ajattelin kokeilla jotain vähä devil painotteista meikkiä.


Olin laiska ja en jaksanut meikata kuin yhden silmän, mulla oli pieni hetki vetää sotamaalukset ennen kuin mies tuli kotiin ja luulen, että ketään mies ei odota naisystäväänsä tuon näköisenä kotona. Kolmen luomivärin meikki, kimaltava valkoinen, punainen ja musta, nii ja plus eyeliner.


Punainen glitteri olisi kruunannut ton meikin. Ostoslistalle siis :D Joku makee piilari ois tehny aika spookin tosta.


torstai 16. lokakuuta 2014

Tavalliset kengät...juhlakengät ? kenkien tuunaus

Ongelma siis oli. Maailman ihanimmat mustat tolppakorkonilkkurit mitäs sitten kävi. Korko osui johonkin ja nahkaan tuli ruma vekki, ei peittinyt plankilla, ei suoristunut ja prkl. Mitäs sitten, luovuus valloilleenn ja mielikuvitusrattaat pyörimään. Luin netistä kenkien tuunaamisesta ja uudelleen henkiin herättämisestä ja päätin kokeilla itse.


Tarvitset liimaa, itse käytin loctite super glue, tai muuta järeetä liimaa.


Kasan rhinestoneja eli jotain "timangei".


Tarvitset myös kengät. Sitten mielikuvitus laulamaan ja kannattaa vähän suunitella etukäteen. Itse liimasin kenkien korkoihin vähän samaa kuviota käyttäen molemmissa koroissa, niitä timangeja ja tietysti varoin ympäristöä ja sormiani, etten sotke liimalla. 


Mustat korot ovat nyt täynnä glamouria. Loistava tapa pelastaa kentät tai herättää ne uuteen uskoon tuunaamalla ja piilottamalla vanhat virheet pois. Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen, varsinkin ensikertalaiselta minusta nuo ovat pirukseen hienot! 



lauantai 4. lokakuuta 2014

Hjeronymus kasvohoito

Olin tuossa yksi päivä kasvohoidossa pitkästä aikaa. Mieheni sisko on kosmetologi joten olen hänellä käynyt. Hän työskentelee Turussa Adamantaksessa ja hoitolan tilat ovat todella hienot ja asiakaspalvelu on todella hyvää. Miehen sisko suositteli minulle hjeronymus kasvohoitoa ja en sen enempää siitä tiennyt, totesin että jos se tekee jotain iholle niin antaa palaa. Noh todellakin teki, siitä on nyt muutama päivä aikaa ja naamani puskee kovasti epäpuhtauksia pintaan -.-. Ensin ihan normaalisti putsattiin kasvot jonka jälkeen hän levitti kasvoilleni jotakin hedelmähappo tyylistä ainetta ja kertoi siinä samalla että sitä talia rupeaa tulemaan pintaan...ewww. Aine kirveli aika tavalla ja tunsin miten todellakin se syväpuhdistaa ihoa. Tämän jälkeen laitettiin rauhoittava kasvonaamio jota minulla on myös itsellä kotona, postailen siitä myöhemmin. Rauhottavan kasvonaamion kanssa kasvot käytännössä muumioitiin jollain lapuilla. Tämän jälkeen laitettiin mentoli naamio ja naaman päälle infrapunalamppu, se oli ihan mielenkiintoinen yhdistelmä, koska mentolinaamio viilensi naamaa ja infrapuna lämmitti. Kun mieheni sisko poisti viimeisen naamion hänen kätensä tuntuivat tämän jälkeen aivan jääkapuloilta, mutta hän sanoi, että se johtuu siitä mentolinaamiosta ja myös omat käteni tuntuivat kasvoilla jääkylmätä vielä tunti koko hoidon jälkeen. Hoidon lopuksi sain onneksi kasvoilleni mineraalimeikki pohjan. Todella oli kasvoissa hoidon jälkeen puhdistunut olo. Olin toki menossa iltavuoroon sen jälkeen joten heitin ihan kevyen yksinkertaisen silmämeikin ja vähän varjostuksia naamaan.




Tämän jälkeen oli valitettavasti mentävä tosiaan töihin ja kateeksi kävi kun Hugo (ruskea) ja Lyyli (musta) sai jäädä kotiin nukkumaan..