torstai 26. maaliskuuta 2015

Hiekkaa naamassa

Kaikki allergikot on varmasti nyt huomannut miten ihanasti silmät kirveltää ja kutiaa ja mahdollisesti aivastuttaa. Syynä tämä ihana katupöly ja varsinkin tänään kun on ollut kova tuuli pientä hiekkaa on lentänyt suoraan kasvoille. Nyt jos milloinkaan voi kirjaimellisesti sanoa, että tuntuu olevan hiekkaa silmissä. Huomaan sen myös kasvoissa että hiekka kivasti laskeutuu kasvoilleni ja antaa kivan rouskuvan tunnelman. Kun pesin meikkejä pois tunsin kun naamassa oikein rahisi. En oikein tajunnutkaan päivällä sitä kuinkas sitä hiekkaa oli oikeasti jämähtänyt naamaan. Mielenkiintoinen tunne kyllä kun pesi kasvoja ja tuntui kun olisi ollut jokin kuorintavoide jo valmiiksi naamassa, mutta tunne ei ollut toki niin miellyttävä kuin oikeasti kuorintavoiteen käyttö. Mikä tähän pulmaan siis ratkaisuksi? Ainut mikä tulee mieleen on mehiläispuku,  mutta luulen että se meni pois muodista jo jokuaika sitten. Ei vaan siis muistakaa nyt oikein super huolellinen kasvojen puhdistus ja kosteutus. Dont let the sand beat you !



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Siniset kulmat

Nyt on ollut aika paljon pinnalla erilaisissa meikkiblogeissa mm. että siniset kulmakarvat on se juttu. Itse olen sitä mieltä että halloween meni jo mutta kuitenkin päätin kokeilla. Toki en mennyt mihinkään sinisissä kulmissa kaikille ystävilleni vaan tiedoksi jotka ajattelivat hetki sitten että olen lopullisesti seonnut.


Juu tosiaan ihan luomiväriä käytin oisko ollut inglotin joku siniturkoosi, se on tosiaankin haalistunut se nimi siitä ja unohdin ottaa kuvan siitä. Oma mielipiteeni näistä kulmista on kylläkin että ei. :D


Siis aika jännä tapa piristää meikkiä, mutta jotenkin sininen kulmakarvoissa ei tunnu omalta jutulta. Onko teistä joku kokeillu ja tykkäättekö sinisistä kulmista ?
Tänään on ollut yhtä hulabaloota koko päivä, autoin ystävääni vähän muutto siivouksessa, eli siis siivottiin hänen tuleva asuntonsa oikein kiiltävän puhtaaksi. Nyt aion rentoutua sohvalla ilman sinisiä kulmakarvoja ja en toivottavasti enää tee niitä muutakuin halloweenina.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Luhdan outlet

Viikonloppuna oli Raisiossa vanhan ruolan tiloissa luhdan outlet, päätimme lähteä isäni kanssa käymään siellä. Isäni on siis minun shoppailu kaveri kaikkeen mahdollisimman tungollisiin liikkeisiin, koska mieheni ei todellakaan lähde sellaisiin. Tosiaankin paikka oli aivan täynnä, ketään ei väistänyt vaikka koitti kohteliaasti sanoa että voitko väistää tai anteeksi, mutta ei. Outletissa oli kunnon kyynärpääsota, olimme jo menossa pois kun ei oikein ollut mitään sellaista että olisi kotiin tarvinnut ostaa ja huomasin rukan koiran valjaat. Itselläni on toki kaksi kissaa, mutta niissä laatikoissa näytti olevan niin pieniä kokoja että ajattelin, että  ne menevät minun kissoilleni.


Valitettavasti pinkkiä ei ollut kuin koossa xs ja se olisi ollut kyllä liian nafti meiän kisuille, jotenka ostin poika kissalle sinisen ja tyttö kissalle mustan koska sininen ja musta oli ainuat värivaihtoehdot koossa s ja ei meiän tytölle nyt voi sinistä laittaa, tai siis aika turkoosin värinen tuo kyllä on.



Laitoin ensin vahingossa väärinpäin nämä Hugolle kun luulin, että tuo leveä kohta tulee päälipuolelle.


Jos ihmettelet mikä tuo valkoinenviiva on nii  suojasin vähän tietojani :D 5 euroa maksoi noi valjaat, normaalihinta oli joki 20 euroa.


Ainakin Hugo vaikutti siltä että ei ole mitään väliä millaiset valjaat on, mutta nämä vaikuttivat paremmilta kuin edelliset ohkaiset valjaat.


Nyt me toivotamme taas hyvää työpäivää kaikille jotka iltavuoroon tästä pyyheltävät ja PALJON ONNEA ISÄLLENI SYNTYMÄPÄIVÄSTÄÄN !!









maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ystävän syntymäpäivät

Viikonloppu on ollut kyllä täynnä menoa, valitettavasti kaikki meno tapahtui ilman puolisoani joka oikeastaan kävi kotona vaan nukkumassa kiireisen työaikataulunsa takia. Viikolla podinkin ongelmaa että mitä ostan ystävälleni lahjaksi, joka on mies. Naisille on helpompi ostaa jotakin ihonhoitotuotteita yms, mutta miehelle on kovin vaikea ostaa mitään. Pyörisin aikani myllyssä ja sain loisto ajatuksen eihän hänellä ole kelloa, jotan löysin oikein kivan hopea kellon.


Oli kuulemma hyvä lahja ja se riitti, koska olin repiä hiukset päästä kun en tiennyt mitä ostaa. He olivat myös tehneet vähän erilaisen täytekakun, koska syntymäpäivillehän automaattisesti kuuluu kakku, paitsi että tämä oli suolainen.


JÄRKYTTÄVÄN KOKOINEN MÄTTÖMEGAGIGAPURILAINEN!!! Veljeni teki sämpylän itse koska eihän tuollaista nyt kaupasta saa, ymmärsin että mättömegagigapurilaisessa oli 1,6 kiloa lihaa. Niin ja tietysti kaikki muut härpäkkeet, majoneesit salaatit yms. 


Ilmeisesti oli todella hyvää ainakin liian nautinnollisita mmm, namm äänistä päätellen. Itse et tuota hirvityksen kokoista hampparia maistanut. Sydänkohtaus vältetty wuhuu :D Oikein mukavat syntymäpäivät oli kaiken kaikkiaan omasta mielestäni ja toivottavasti myös syntymäpäivä sankarikin ajatteli niin.



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Otsatukan laitto ja työpäivänmeikki.

Hyvää huomenta kello on kohta puoli seitsemän aamulla ja tästä yhdeksännenpäivän työvuoro lähtee pian käyntiin. Jos joku on sitä mieltä että otsatukka on helppo laittaa aina joka aamu ja se ei ole ollenkaan rasittavaa aika usein niin on todella väärässä. Toki siis ei se nyt mitään uuber vaikeeta ole, mutta väsyneenä aamuna kaikki on vaikeaa.


Tältä se siis näyttää aamulla. Yön yli noussut otsatukka.

Vaikka sen harjaisi alas ei se mene nätisti, kun pomppaa takaisin ylös.


Eli siis ensimmäisenä kastelen vedellä otsatukan ja kampaan tukan taakse ja siitä siihen asentoon kun sen pitäisi mennä. Varsinkin näin aamulla kun silmät on vielä hieman punaiset näytän surkealta rakilta.


Seuraavaksi ilmakiharran otsatukan, ettei se ole ihan otsassa kiinni ja että se myöskin kuivaisi nopeammin.


Seuraavaksi suihkuttelen 4 reasonin kuivashampoota ihan etuhiusten alapuolelle tyveen ja annan olla hetken, yleensä teen aamupalan sillä välin. Sen jälkeen takaisin vessaan ja pöyhimään otsatukkaa ja sen jälkeen harjaus alas ja cutrinin hiuslakkaa jonkin verran...hiuslakkaa kuluu kyllä..heh.


Tadaa nyt se on siinä ja sais luvan pysyä siinä paikallaan koko päivän. Meikkinä oli tähän työpäivään jotain nopeaa koska olin eilen iltavuorossa ja tänään tosiaan aikainen herätys, silmämeikki siis kostuu perus kissa rajauksesta ja vaaleanruskealla tummennettu hieman luomivakoa.


Tässä tämän aamun oikeat fiilikset, ainut mikä mielessä pyöri oli tahdon nukkumaan nukkumaan nukkumaan....










torstai 19. maaliskuuta 2015

Beatyblender ainaki melkee

Nyt on kovassa huudossa noi tammenterhon malliset beaytyblenderit jotka kastettaessa turpoaa aika paljon. Päätin kuitenkin että haluan ensin kokeilla halvempaa versiota kyseisestä tuotteesta, koska aito beautyblender maksaa parikymppiä. Ostin saman tyylisiä kotiin ja nämä ovat valmiiksi jo aija isoa mutta ei kastettaessa kuitenkaan kasva. Kuitenkin tänään kokeilin vähän paksumman meikin levittämiseen ja tuntui kyllä ihan kivalta. Itse halusin tämän blenderin pääasiassa silmänympärys ihon peittämisen avuksi, koska muuten en välitä oikeen meikkisienestä meikin levittämiseen. Olen hyvin vahva meikkivoidesiveltimen kannattaja. Valitan että kuvat tulee jälkeen koska tämä mobiilisovellus ei ole oikein loistava. Myös pahoittelut pikku tauosta täytenee puolustaa itseään että töissä on ollut todella kiirettä ja sitten kun on ollut kotona on se melkeen mennyt siihen että lepäilee vaan.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Haaste itselle, päämäärä niin toivoton.

Olin joskus nuorempana (toki en vieläkään oikein vanha ole) jokseenkin notkea. En siis mikään jumppari notkea,  mutta kuitenkin. Pääsin spritsin myös joka oli mun notkeuden kohokohta, spagaattia koskaan en päässyt. Yritin tuossa joku aika sitten vähän kokeilla notkeuteni rajoja ja mulla ei ole muuta sanottavaa,  kuin VANHA KANKEE ÄMMÄ!!!


Täsä olis tuo spritsi, kivast hän lukee siinä kirjaa samalla. EI ONNISTU!! Jos venyttää liikaa tuntuu että sisäreidet sanoo riksraks. Haasteeni siis oli että venyttelisin joka päivä ja jos hyvällä tuurilla pääsisin kuukauden päästä spritsin, tällä hetkellä tuntuu toivottomalta.


Kuva täältä
Tässä olis se spagaatti. NOUNOUNOUNOU


Kuva täältä

Katsoin myös youtubesta videoita ja ne muidut tekee sen niin helposti, itse kun yrittää ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on OH HELL NO! Yrittänyttähän ei laiteta, jotenka kuukauden päästä infoan löydänkö kadonneen nuoruuden notkeuden vai kangistunko päivä päivältä enemmä .


Siinä videota ja venyttelemään !