sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen inspiroima meikki.

Tänään oli taas se klassinen päivä jolloin mielessäni todella kävi, että pukisin ja meikkaisin itseni noidaksi ja menisin huitomaan oksilla naapurien oville ilmaisen nannan toivossa. Onneksi jätin tämän hieman nuorempien hoitoon. Paljon ovat virpojat kyllä vähentyneet, mutta kyllä niitä muutamia tuli. Itse olin ehkä vähän turhankin innokas antamaan virpojille karkkeja, osan lasten ilmeistä huomasi että he miettisivät pienessä päässään, että tuolla naisella on muutama mutteri pudonnut.


Silmissä on käytetty laura gellerin 20 shades of shadow paletti sävyjä sunstone kulmaluulla, vine ja forest ulkonurkasta sisänurkkaan luomivako unohtamatta, ylöspäin häivytellen ja häivytyksessä apuna java. Liikkuvan luomen keskiosassa on nyx pearl mania lime. Alaluomella on inglotin keltaista luomiväriä ja nyxin candy glitter kultaista glitteriä.


Alaluomen keltaisen rajauksen tein siis niin, että suihkautin meikinviimeistelysuihketta kämmenselälle kostutin hieman sivellintä siihen, jonka jälkeen käytin siveltimen luomivärissä.


Tälläistä pääsiäisen insipiroimaa meikkiä. 

Virvon varvon tuoreeks terveeks
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle
Palkka mulle !
...vai kui se meni ? ..


Pääsiäis kisuli rakkautta ❤





tiistai 15. maaliskuuta 2016

Baby Boomer kynnet kynsilakoilla.

Töissä en valitettavasti voi pitää geelikynsiä ja ihastuin todella paljon Baby Boomer kynsiin jotka jossain vaiheessa omistin. Kuitenkin tuli taas työt vastaan ja kynnet oli jätettävä. Minulla on hyvin heikot kynnet ja ei en syö niitä ne ovat vain luonteeltaan ärsyttävät ja omistavat persoonallisuushäiriön. Youtubessa oli loistava video miten tehdä baby boomer kynsilakoilla ja laitankin sen videon tähän loppuun. Kuitenkin siitä se idea lähti ja vähän erisävyillä.


Lumenen gel effect lakat ja sävyinä oli auringonsäteitä lähempänä kynsinauhaa ja kynnen kärjessä valon juhlaa.


Kynteni ovat aika lyhyet joten pidän suht neutraaleista väreistä. Baby boomer näissä sävyissä ei heti hyppää silmille, mutta näkyy kuitenkin.


Tässä kuvassa näkyy vähän paremmin että se on tummempi kynnentyvestä ja vaaleampi alusta. Pidän kovasti tästä lookista varsinkin jun omat sormeni ovat kuin nakit ja kynnet lyhyet, tekee kynsilakka kynnet paljon huoliteltumman näköiseksi.


Tämä on aika simppeli tehdä myös. Laitan linkin videosta tuohon alle. Ihanaa alkuviikkoa kaikille !






perjantai 11. maaliskuuta 2016

The Body Shop Moisture White Shiso Whitening Serum

Kävelin päättäväisesti Body Shopiin ja olin varma, että he osaavat kasvojani auttaa. Kysyin myyjältä ensin hyvin kosteuttavaa rasvaa ja hän antoi yhden rasvan kokeiltavaksi käden päälle ja se oli niin voimakkaan tuoksuinen, että ei ollut mun juttu. Jonka jälkeen kysyin seerumia kuivalle iholle ja hän antoi tämän.


Body shopin moisturise white, shiso whitening serum all skin types. Seerumissa on siis shiso-öljyä joka ennalta ehkäisee pigmenttiläiskien muodostumista ja tasoittaa ihon sävyjä, sekä häivyttää jo tulleita pigmenttiläiskiä. Tuote sisältää myös c-vitamiinia jossa tietysti on antioksidantteja, jotka myös tasoittavat ihon sävyjä ja suojaavat ihoa.


Tuotetta riittää n 1-2 pumppausta kasvoille, tuote on aika kevyttä ja imeytyy nopeasti.


Tuote sisältää myös lakritsiuutetta joka vähentää myös ihon sävyeroja, sisältää myös aloeveraa ja sehän on nyt niin superia, että puolet ihmisistä syö sitä..ehkö vähän eri muodossa mutta kuitenkin. Tuotetta levitetään siis yö tai päivävoiteen alle. 


Olen käyttänyt noin kuukauden tätä ja itselläni kasvoni eivät ole niin kuivat, poskillani huomaan hieman värieron tasoittumista, mutta väitän että kokeilu on vielä vähän kesken. Lupaavalta vaikuttaa ja onneksi ei tuoksu kovastikaan miltään. Body shopilla on osa rasvoista niin voimakkaan tuoksuisia, että sieraimet hapottuu, toki joku tykkää, että nenä polttaa ja haju nousee päähän joka muuttuu siellä päänsäryksi.
Onko kokemuksia tästä tuotteesta? 








keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hehkuva arkimeikki videovinkki

Missäkö minä olen ollut. Noh sikäli isoja uutisia, minulla ja miehelläni ja meidän kissoilla, eli meidän perheellä on muutto edessä. Talo on oma eikä vuokra, joten siitä aiheutuu paljon erilaisia hankittavia yms. mitä ei vuokratalossa ole. Joten siitä on ollut pieni stressi tässä ja valitettavasti se on vienyt aikaani kovasti, mutta ei rakkaat lukiani en ole teitä unohtanut.
Kuitenkin ajattelin laittaa videovinkkiä oikein hehkuvaan meikkiin, ei välttämättä ole arkimeikki, jos on sellainen joka pitää hyvin pehmeästä ja hehkuvasta, sopii myös siihen. Pidän myös ylipäätän kovasti nikkietutorialsin meikeistä ja hänellä on myös hyvä video huultentäyteaineista ja niihin liittyvistä ennakkoluuloista yms.


Tämä blogi lomailija ilmoittaa olevansa taas linjoilla! 

lauantai 13. helmikuuta 2016

Leivonta lauantai H&J-R YSTÄVÄNPÄIVÄ KÄÄRETORTTU

Uuni 225 C asteeseen

Kääretorttu:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
3/4dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Punaista elintarvikeväriä
1 levy leivontasuklaata 
TÄYTE:
1 prk maitorahkaa
Pussillinen marianne rouhetta
2dl vispikermaa

Sulata suklaata n. puolilevyä mikrossa tai vesihauteessa.

Laita sulanut suklaa pursotin pussiin. Laita leivinpaperi pellille (suihkuta hieman vettä pellille jotta leivinpaperi asettuu paremmin) ja pursota suklaa vapaavalintaisiksi sydämiksi. Vie jähmettymään pakkaseen tai muuhun kylmään paikkaan.



1.Sekoita kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.


2. Sekoita loput kuivataineet keskenään.
3. Lisää munasokerivaahdon joukkoon elintarvikeväriä, kunnes koet värin olevan sopiva.


4. Sekoita jauhot käännellen munasokerivaahtoon


5.  Kaada taikina pellillä olevien jähmettyneiden suklaasydänten päälle.


6. Paista kääretorttupohja 225 asteessa 6-10 suhteellisen alhaalla.

TÄYTE: 
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja mariannerouhetta oman maun mukaan. Jos täyte ei ole tarpeeksi makeaa lisää tomusokeria oman maun mukaan.

Kun otat kääretortun uunista, ota se irti varovasti ja käännä toiselle leivinpaperille väärinpäin ja anna jäähtyä. Lisää täyte ja rullaa varoen.








maanantai 8. helmikuuta 2016

Luonnollinen meikki.

Itse en pidä juurikaan luonnollisesta meikistä itselläni, voi toki johtua ihan siitä, että pidän muuten todella tummia. Mieheni sanoi yksi päivä, että pitäisin meikittömän päivän...yritys oli kova. Kolmeen asti päivällä olin ilman meikkiä ja sitten sortusin ja siitä tulikin tämä luonnollinen meikki.


Eli hyvin luonnollisella mennään. Koko liikkuvalla luomella on laura gellerin 20 shades of shadow 2 paletin sunstone joka on lämpimän hiekan värinen. Luomivaossa on java joka on vähän savun ruskea ja strom joka on hieman tummempi javasta on silmän ulkonurkassa. Rajauksen olen tehnyt mustalla luomivärillä vähän häivyttäen ja alaluomella on javasta tehty rajaus.



Ripsiväri ja ensimmäinen huulikiilto mikä osui käteen plus tietysti meikkivoiteet yms. 






tiistai 2. helmikuuta 2016

Cut crease tutorial.

Lupasin jossain vaiheessa cut crease meikistä tutorialin ja tässä se tulee. Meikki vie jonkun verran aikaa ja ei välttämättä ole ihan arkimeikki, mutta juhliin yms. hyvin varteenotettava.




Käytin pääasiassa meikissäni laura gellerin 20 shades of shadow 2 palettia.


Eli aloitin pohjustuksella. Jonka jälkeen käytin nyxin valkoista kajaalikynää koko liikkuvalle luomelle. Tämän jälkeen gellerin  sävy coco luomivakoon kulmaluulle häivyttäen.
Käytin nyx mustaa kajaalikynää ja ns.rajasin liikkuvan luomeni.
Aloin häivyttelemään kajaalirajausta gellerin stellar sävyllä ja tämä osio vie aikaa, yritä olla häivyttämättä liikkuvalle luomelle joten saadaan se cut crease efekti. Käytin häivytykseen myös cabron sävyä jota käytin vain rajauksen ulkonurkkaa .
Käytin seuraavaksi sävyä calm liikkuvalle luomelle ja korostin vielä vaaleaa aluetta, tein rajauksen valkoisella kajaalilla mustan viereen. Tämän jälkeen tein eyelinerilla kissamaisen rajauksen niin että valkoinen rajaus ei peity.

 Alaluomelle tein mustan rajauksen kynällä ja häivyttelin sen utuisemmaksi. Käytin myös kulmakarvan alla sävyä calm korostukseen.



Kärsivällisyyttä tämä vaatii, mutta on ihana meikki !