tiistai 26. tammikuuta 2016

Hiustyyli pitkille hiuksille.

Itse en ole kampausihmisiä juurikaan, koska noloa myöntää, mutta olen opetellut vasta parin vuoden sisällä jotenkin käyttämään kiharrinta. Ennen tätä en edes omistanut koko masiinaa vaan hiukseni kiharat syntyivät papilioteista tai folio suikaleista. Olen myöskin vuosi takaperin opetellut tekemään hollantilaisen letin ja se oli ensi alkuun todella vino ja minulla meni 30-45 min tehdä se. Nykyään menee n. 4 min. Hirmuisen kiinnostunut olen eri kampauksista joten tässä tulee hyvin helppo mutta nätti.




Eli siis laitoin normaali valkilla hiukset ylös ja kun laitoin pompulan valkin päälle siirsin jäljellä olevat hiukset kahteen osaan ja tein kaksi lettiä. Letitin normaalisti ja kiersin ensin toisen letin nutturan ympäri ja kiinnitin pinnillä ja toisen tein samalla tavalla, mutta vastakkaiseen suuntaan. Jos tästä olisi vähän juhlavamman halunnut olisin laittanut valkin hieman piukemmalle ja katsonut ettei hiukseni elä omaa elämäänsä sivuilla, mutta heillä oli tässä tapauksessa vapaa olemus. Ps valitan kuvan laadusta.


Alla myös video vinkki vähän erilaiseen nuttiraan eli messy bun tyyliin.




lauantai 23. tammikuuta 2016

Muodonmuutos + 50 naiselle.

Tässä yksi viikonloppu oma äitini oli lähdössä ystäviensä kanssa ulos ja totesin hänelle että nyt olisi aika tehdä jotakin. Äitini on siis yli 50 ja hän ei juurikaan meikkaa kuin ehkä kerran vuodessa. Muistan kyllä joskus hän on käyttänyt vähän ripsiväriä ja huulipunaa, mutta sekin vuosien saatossa vähentynyt. Äitini on kyllä sanonut, että on joskus meikannut todella paljon, mutta se on vain jäänyt.


Tässä olisi meikitön jokapäiväinen hänen look. Eli siis ei mitään. Hänelle ikä on tietysti tuonut muutamia ryppyjä ja iho punoittaa jostain kohdista, äidilleni kuten monelle muulle on jäänyt murrosiän aknesta kasvoihin paljon arpia. Kulmakarvat ovat hänella aika olemattomat.
Aloitimme kasvojen puhdistuksesta hyvä kosteutus ja pohjustus, pohjustusvoide oli inglotilta.
Meikkivoiteena oli nyx hd foundation soft beige, valo ja peitevoiteena toimi joe blasco xtra lite.
Silmien pohjustus oli nyx waterproof pohjustusaine. Hänellä on todella raskaat luomet joten heleä persikka meikki ei tule kuuloonkaan. Plus 50 vuotiaiden pitäisi muutenkin melkein irrottautua paljosta glitteristä ja heleistä persikka luomiväreistä. Luomiväreinä oli hänellä urban decayn naked 2 paletin velvet, pistol ja blackout. Isadoran musta waterproof eyeliner. Alaluomelle käytettiin hivenen blackout väriä. Silmiin tietysti ripsiväri, irtoripset ei hänelle sovi.


Hiukset kiharrettiin takaata, hän yrittää kasvattaa hiuksiaan, joten ne ovat hankalan pituiset tällä hetkellä, mutta laitettuna todella kivan näköiset.

ARE YOU READY !?!


TADAAAAA!

Huulipuna oli hänen omista meikeistään, kirkaspuna kyllä sopii tähän. Minä itse ja hän oli todella tyytyväisiä lopputulokseen ja hänen ystävät olivat myös kehuneet. Uskoisin siis onnistuneeni tässä. Omasta mielestä hän näyttää todella paljon nuoremmalta ja pirteämmältä.


Meikki tekee ihmeitä allekirjoitan sen monta kertaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3



torstai 21. tammikuuta 2016

Stila liquid lipstick, all day long.

Luin kehuja joku aika sitten stila merkkisestä liquid lipstickistä ja näppäränä tyttönä menin feelunique.com ja löysin näitä stilan tuotteita. Huulipuna lupaa siis all day long pysyvyyden siksi tämä niin kiehtoi. Värejä oli melkein 20 joten valinnanvaikeus iski myös.



Päädyin tähän aika kirkkaanpunaseen joka taittaa hyvin paljon oranssiin.


Näissä kuvissa en ole pohjustanut huuliani mitenkään, olen suoraan töistä vain tyrkännyt huulipunan. Positiivisia puolia on että pysyy hyvin kyllä ilman pohjustustakin vaikka se olisi kyllä hyvä tehdä. En myöskään ole rajannut tässä huuliani mitenkään. Liquid lipstickissäni on ihania puolia mm. se on todella pigmenttinen. Huulet saa hyvin muotoiltua myös pelkällä liquid lipstickillä jos joskus sattuu olemaan vai tämä mukana eikä rajauskynä löydy laukusta.


Tämä oli siis stilan liquid lipstick sävyssä venezia. Otin tämän yksi päivä ihan testi käyttöön, olin syömässä ja kahvilla, silti puna pysyi. Hieman joutusin lisäämään sitä, mutta erityisen hyvin pysyi.


Ainut huonopuoli tässä on se, että tämä haisee aika pahalta kun tätä levittää. Tuote kuivuu huulille jonka jälkeen se ei enää haise ja jos on hyvin kuivat huulet tämä ei välttämättä ole sillähetkellä sopiva. Myös sen takia huulet olisi hyvä pohjustaa että huulten pinta olisi tasainen, varsinkin koska tämä kuivuu huulille jotta se pysyisi koko päivän.


Olen myös kokeillut että tämä kestää myös pienet pusutkin, koska kyllä sitä naiset myös miettivät, siirtyykö huulipuna omilta huulilta toiselle ja oma meikki samalla liikkunut pisin omaa poskea.
Lyhyesti suosittelen ehdottomasti tätä tuotetta, koulu arvosanoilla antaisin arvosanaksi 8+ 






sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Talven inspiroima silmämeikki.

Tänään oli aivan uskomattoman kaunis päivä. Lunta maassa ja aurinko paistoi, pakkasta n 8 astetta. Ihana keli ulkoilla. Talven jäiset värit inspiroivat tähän meikkipostaukseen.


Sinistä sinistä sinistä ja vähän valkoista.


1. Valkoinenraja. Käytin nyxin valkoista rajauskynää silmän sisänurkasta liikkuvalle luomelle.
2. Vaaleansininenraja. Tämän jälkeen käytin inglotin vaaleankimaltavansinistä koko liikkuvalle luomelle.
3. Sininenraja. Käytin inglotin pure pigment eyeshadow 58 luomen ulkonurkasta luomivakoon ja silmän sisänurkkaan. Häivyttäen kulmaluulle.
4. Tummansininenraja. Käytin inglotin tummansinistä silmän ulkonurkasta luomivaon keskelle häivytellen.
5. Mustaraja. Naked 2 paletin blackout mustaa luomiväriä silmän ulkonurkkaan. Hyvät häivytykset kaikkien luomivärien kesken.
Lisäsin nyxin glitteri eyelineria silmän keskeltä aloittaen ulkonurkkaan tehden kissarajausta ja sen jälkeen mustarajaus johon lisäsin kaksi häntää :D


Alaluomelle käytin mustaarajauskynää ja häivytin reunat. Kynä oli nyxiltä.


Itse rakastan sinisiä meikkejä ja se tuo hyvin oman silmäni väriä esille. Valitettavasti aamun ihana oloni on alkanut muuttua koska nenäni on mennyt vallan tukkoon ja olo vähän hutera. Toivottavasti ei ole flunssaa tulossa koska sitä kyllä olisi liikkeellä.




lauantai 9. tammikuuta 2016

Black label lipstick wine.

Tässä joku aika sitten olen kovasti ihastunut tummiin matta huulipuniin ja ruskeisiin taittaviin huulipuniin. Itse ajattelin että tänään on tumman huulipunan aika, töissä en pidä huulipunaa ja jos pidän se on joku hyvin huomaamaton.


Käyttämäni huultenrajauskynä oli nyxiltä sävyssä plum ja huulipuna nyxin black label sävyssä wine.


Tänäänkin saimme nauttia ihanasta auringosta vaikka pakkaset paukuttavatkin puita. Tänään kävin myös sokoksella hakemassa sieltä tilatan joe blascon peitevoiteen, mutta siitä myöhemmin.


Itse huulipunan sävystä pidän todella paljon, mutta koen, että se voisi olla hieman kestävämpi. Innolla odotan liquid lipstick by stila tulemista koska se lupaa pysyvänsä all day long. Tämä nyxin ei ole kovinkaan pysyvä mutta hinta laatu suhde hyvä ja ihanan värinen.

IHANAA VIIKONLOPPUA!!



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Nyx glitter cream palette oh la la...FLOPPI

Ostin jossain vaiheessa alennukselta nyxiltä glitteri paletit. Sehän kuulostaa aivan tajuttoman kivalta. Katsoin paketit kun ne tulivat, että oli niin ihania sävyjä. Sitten se realisuuden julma sormi iski.

Itselläni on jokseenkin raskaat luomet ja nämä paletit ovat hieman voidemaisia. Oikeastaan paletin avatessa glitteri vaikuttaa irtonaiselta ja kovalta, mutta kun hiukan otat sitä lisää on se kovin voidemaista ja mössöä. Eikä se myös levity kunnolla luomelle.


Luomella kokeilin kaiken näköisiä trikkejä mutta silti nuo glitterit ei pysynyt. Ne rakeistuvat luomelle siten, että se näytti siltä kuin oma silmäluomeni olisi sairastanut mustansurman.


Paletin idea kiva ja todella kivoja värejä jos ne olis toiminut.


Arvosanani tästä tuotteesta on, että älä osta. Paletti sanoo että "who can resist me ?" Vastaukseni tähän olisi että kaikki jos silmäluomi näyttää silti, kun sillä olisi jokin tarttiva tauti :D




perjantai 1. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Monella tänään varmasti hieman väsyneempi olo kaikesta valvomisesta ja mahdollisesta alkoholin käyttämisestä. Itselläni eilinen meni kovin mukavasti. Sanoin miehelleni että herättää minut ennen 12, koska torkkusin sohvalla ja olin varma että nukun uuden vuoden vaihdon ohi. Viime yönä moni varmasti teki lupauksia mm.

Laihduttaa
Lopettaa tupakointi
Vähentää alkoholia
Urheilla
Yms.

Mitä minä lupasin. En yhtään mitään. Lupaukseni ei ole koskaan pitänyt. Mitä minä ajattelin että tekisin paremmin tänä vuonna, ajatteli keskittyä enemmän itseeni ja pitää itsestäni huolta, ajattelin myös olla edes hieman parempi puoliso ja ystävä muille. Yritän tehdä jotaon paremmin, mutta lupauksia minun on ainakaan turha tehdä. Varsinkaan uuden vuoden lupauksia. Ihanaa vuoden alkua kaikille lukioilleni.