12-18 muffinia
100g voita
2 kananmuna
2dl sokeria
2tl vanilijasokeria
3 1/2 dl jauhoja
2rlk kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
200g suklaata rouhittuna
Kuorrutus:
1dl kermaa vaahdotettuna
2 maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl vanilijasokeria
(Vanilijatanko tai vanilijauutetta voi käyttää oman maun mukaan, riippuu kuinka vanilijaisen haluat, itse käytin lisäksi myös vanilijatankoa)
1-2 dl tomusokeria oman maun mukaan
punaista elintarvike väriä
1. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä.
2. Vaahdota sokeri ja kananmunat.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munasokerivaahtoon.
4. Lisää voi ja maito vuorotellen taikinaan ja sekoita taikina varovasti.
5. Lisää viimeiseksi rouhittu suklaa taikinaan.
6. Laita taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteessa n. 20 min.
7. Vaahdota kuorrutetta varten kerma ja sekoita sen joukkoon tuorejuustot ja sokerit, mausta oman maun mukaan ja lisää viimeiseksi niin paljon elintarvikeväriä riippuen kuinka punaista siitä haluat.
8. Pursota kuorrute jäähtyneitten muffinsien päälle ja koristele.
Itse koristelin sulatetusta valkosuklaasta tehdyillä sydämillä. Eli sulata valkosuklaa ja pursota leivinpaperille, anna kovettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti